Autopeltiseppä

Avoimet työpaikat

InCar Oy on kasvanut 30 vuodessa suomalaisesta perheyrityksestä maan kattavimmaksi ja monipuolisimmaksi vauriokorjaamoketjuksi. Olipa kyseessä kolari, lasivahinko, peltivaurio tai mikä tahansa merkki, huolehdimme siitä, että asiakkaamme saavat ensiluokkaista palvelua aina vahingon haltuunotosta viimeisteltyyn lopputuloksen saakka. 350 huippuammattilaistamme korjaa vuosittain yli 50 000 ajoneuvoa toimialan uusinta teknologiaa hyödyntäen. Ylpeydestämme kotimaiseen käsityöhön kertoo meille myönnetty avainlippumerkki.

Haluaisitko sinä kaivertaa kasvutarinaamme oman kädenjälkesi? Siihen on nyt tarjolla loistava mahdollisuus, sillä etsimme osaavia ja oppimishaluisia peltiseppiä vakituisiin työsuhteisiin Hyvinkään, Lahden, Vaasan, Kotkan ja Pirkanmaan toimipisteisiimme.

Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen tehtävän, jossa pääset näyttämään omia kädentaitojasi toimialan uusimpien menetelmien ja monipuolisten työtehtävien parissa. Koska haluamme olla toimialamme kehityksen kärjessä, huolehdimme, että osaamisesi kulkee askeleen aikaansa edellä. Lisäksi kannustava työporukkamme perehdyttää sinut laadukkaasti tehtävään. InCar-akatemiamme mahdollistaa myös ammattitutkintoihin tähtäävien koulutusohjelmien suorittamisen joustavasti oman työn ohessa.

Koska työn ja vapaa-ajan yhteensovittaminen on työntekijöillemme tärkeää, kuljemme rinnallasi joustavin työehdoin erilaisissa elämäntilanteissa. Lisäksi rakennamme kasvutarinaamme työntekijöidemme yksilöllisiä urapolkuja mahdollistaen.

Mahdollistamme sinulle myös kilpailukykyisen palkkauksen henkilöstöetuineen, laadukkaat työvälineet ja korkealaatuisen työterveyshuollon. Kulttuurimme pohjautuu luottamukseen ja kannustaa yrittämään parastaan, koska uskomme että laadukas työntekijäkokemus näkyy aina asiakkaillemme saakka.

Mitä toivoisimme sinulta?

Olet jo ansainnut kannuksesi vauriokorjausmaailmassa ja haluat kehittää aktiivisesti osaamistasi ja toimintaa kanssamme. Joukkuepelaajana jaat kanssamme selkäytimestä kumpuavan asiakaspalveluasenteen. Ennen kaikkea työsi jäljestä säteilee ammattiylpeys, jonka asiakas voi ottaa ilolla vastaan. Vaihtoehtoisesti voit löytää paikkasi riveistämme oppisopimuskoulutuksella, jonka aikana valmennamme sinut toimialan tulevaisuuden tähdeksi yhdessä oppilaitosyhteistyökumppaneidemme kanssa.

Kolahtiko?

Kerro meille itsestäsi ja osaamisestasi täyttämällä alla oleva lomake. Kerro myös hakemuksessasi, mille paikkakunnalle haet töihin ja palkkatoiveesi.

 

www.incar.fi

Työpaikan tiedot

Työ alkaaSopimuksen mukaan
Työn kestoyli 12 kuukautta
TyöaikaKokoaikatyö
PalkkausSopimuksen mukaan
Työpaikan osoite
TiedustelutPääkaupunkiseutu & Kotka: Veli Waaramäki, Vaasa: Jari Wiman, Hyvinkää: Jari Virtanen, Pirkanmaa: Ari Kirvesniemi
Haku päättyy14.4.2021 00:00
Ilmoitus julkaistu25.3.2021

Jätä hakemus: Autopeltiseppä

Haku päättynyt! Tämän työpaikan hakuaika on umpeutunut eikä hakemuksen jättäminen ole enää mahdollista.
Avoimet työpaikat