Työnjohtaja, Vantaa Airport

InCarin elämänmakuinen tarina alkaa suomalaisesta perheyrittäjyydestä vuonna 1991 ja intohimosta autojen vauriokorjaamiseen, maalaamiseen ja lasipalveluun tinkimättömällä ammattitaidolla. Tänä päivänä olemme Suomen johtava vauriokorjaamoketju ja toimialan kehityksen edelläkävijä, jossa yli 350 työntekijää saavat loistaa oman työnsä huippuosaajina yli 40 toimipisteessä ja 23 paikkakunnalla Suomessa ja osana Suvia-konsernia. Olemme elävä esimerkki siitä, että työyhteisö, jossa jokainen saa tilaa kehittää itseään, työtään ja yhteistä tekemistä voi saavuttaa yhdessä mitä tahansa!

Haluaisitko sinä kaivertaa kasvutarinaamme oman puumerkkisi? Siihen on nyt tarjolla loistava tilaisuus, sillä etsimme riveihimme motivoituneita ja asiakaspalveluhenkisiä työnjohtajia Airportin toimipisteeseemme.

Tehtävästä

Tarjoamme sinulle vastuullisen, tavoitteellisen ja mielenkiintoisen työtehtävän, jossa pääset hyödyntämään monipuolisesti osaamistasi. Työviikkosi muodostuvat mm. asiakaspalvelusta, päivittäistuotannon suunnittelusta ja ohjaamisesta, vauriotarkastuksista, korjauslaskelmien tekemisestä, materiaalitilauksista ja yhteydenpidosta yhteistyökumppaniverkostomme kanssa. Lisäksi toimit lähiesimiehenä kannustavalla otteella korjaamotyöntekijöillemme antaen heille parhaimmat mahdolliset onnistumisen edellytykset työhönsä.

Mitä tarjoamme sinulle?

Koska haluamme olla toimialamme kehityksen edelläkävijä huolehdimme siitä, että ammattilainen osaamisesi kulkee askeleen aikaansa edellä mm. InCar-akatemia toiminnallamme, jossa voit suorittaa mm. ammatti- tai erikoisammattitutkinnon joustavasti oman työsi ohessa. Työkavereiksesi saat mukavan, osaavan ja kannustavan työyhteisön, joka on kaiken toimintamme perusta. Mahdollistamme sinulle myös joustavat työehdot, joiden myötä pääset vaikuttamaan oman työsi ja aikataulusi suunnitteluun. Valtakunnallisena yrityksenä tarjoamme myös monipuolisia urapolkuja ja kehittymismahdollisuuksia sekä yritys – että Suvia-konsernitasolla. Vakavaraisena työnantajana mahdollistamme myös kilpailukykyisen palkkauksen henkilöstöetuineen ja tarjoamme laadukkaan työterveyshuollon.

Mitä toivoisimme sinulta?

Ensiluokkainen asiakaspalvelu on toimintamme kivijalka. Siksi toivoisimme, että jakaisit kanssamme asiakas- ja ratkaisukeskeisen palveluasenteen. Lisäksi olet avoin ja myyntihenkinen joukkuepelaaja, mutta pidät myös itsenäisestä työskentelystä. Olet jo päässyt näyttämään osaamistasi autokorjaamomaailmasta esim. työnjohtajan, peltisepän tai automaalarin tehtävissä ja tiedät kuinka hyödyntää sitä toimintamme aktiivisessa kehittämisessä. Olet parhaimmillasi tilanteissa, joissa pitelet montaa lankaa hyppysissäsi ja luot itsenäisesti ratkaisuja. Lisäksi kykenet oppimaan nopeasti uusia järjestelmiä sekä toimintatapoja. Esimiehenä olet helposti lähestyttävä, tavoitteellinen ja oikeudenmukainen. Tehtävää tukeva koulutustausta katsotaan eduksi.

Kolahtiko?

Kerro meille itsestäsi ja osaamisestasi täyttämällä tietosi alla olevaan lomakkeeseen pienen esittelyn ja palkkatoiveen kera 10.6.2021 mennessä. Toimi pian, sillä täytämme tehtävän heti oikean henkilön löydyttyä!

Lisätietoja tehtävästä antaa korjaamopäällikkö, Mika Saastamoinen, p. 044 307 3826

Työpaikan tiedot

Työ alkaaSopimuksen mukaan
Työn kestoyli 12 kuukautta
TyöaikaKokoaikatyö
PalkkausSopimuksen mukaan
Työpaikan osoiteOhtolankatu 4, Vantaa, Suomi
TiedustelutMika Saastamoinen, mika.saastamoinen@incar.fi
Haku päättyy10.6.2021 23:59
Ilmoitus julkaistu24.5.2021

Jätä hakemus: Työnjohtaja, Vantaa Airport

Haku päättynyt! Tämän työpaikan hakuaika on umpeutunut eikä hakemuksen jättäminen ole enää mahdollista.