Kun ajomatka tyssähtää kolhuun tai katkeaa kolariin, sekoittaa se suunnitelmat sekunnissa. Silloin meidän tehtävämme on korjata auto lupauksemme mukaisesti – vaivattomasti – ajokuntoon, kertoo InCarin tekninen päällikkö Nico Kuusimurto. Lue kuinka homma etenee maaliin, ja mitä kaikkea siinä välissä tulee tehtyä – ammattitaitoisen tiimin, modernien menetelmien ja sujuvan yhteistyön avulla.
Helppoutta alusta loppuun – avaimet käteen -periaatteella
InCarilla vaivattomuus tarkoittaa sitä, että asiakas voi luottaa korjausprosessiin. Kun saamme korjattavan auton avaimet, voi asiakas huokaista helpotuksesta. Me hoidamme kaiken taustalla. Kun kaikki on valmista, palautamme auton – sekä avaimet – ja matkaa jatkuu, kuvailee Kuusimurto.
Miten prosessi toimii?
Auto saapuu korjaamolle. Tarvittaessa järjestämme hinauksen yhteistyössä vakuutusyhtiön kanssa.
Tarkastus suoritetaan 48 tunnin sisällä. Asiakas saa tiedon vaurion laajuudesta ja jatkotoimenpiteistä.
Korjaus alkaa mahdollisimman pian. Hyvin organisoitu, on puoliksi tehty!
Asiakas pysyy ajan tasalla. Toimimme läpinäkyvästi. Korjauksen etenemistä voi seurata reaaliaikaisesti järjestelmämme kautta.
Valmis auto luovutetaan asiakkaalle – avaimet käteen ja matka jatkuu!
”Homma hoitui nopeasti ja ystävällisesti.”
– Asiakaspalaute
Nopea ja sujuva korjaus kehittyneillä menetelmillä
Vauriokorjaus kehittyy jatkuvasti, ja me InCarilla haluamme olla alan edelläkävijöitä. Lähtökohtana on, ettemme tilaa puuttuvia osia maailmalta, jos voimme korjata ne itse. Se säästää aikaa, rahaa ja ympäristöä.
Muovikorjaus & pintaoikaisu: Sen sijaan, että vaihtaisimme osan uuteen, voimme monissa tapauksissa oikaista tai paikata sen. Esimerkiksi puskuri voidaan muovikorjata ilman, että se tarvitsee uusia kokonaan.
PDR-korjaus (Paintless Dent Repair): mahdollistaa painaumien oikaisun ilman maalausta, mikä säästää sekä materiaaleja että aikaa.
Hyötyosien käyttö: Käytettyjä, täysin toimivia osia hyödyntämällä vältämme turhia kuljetuksia ja pienennämme hiilijalanjälkeämme.
Työyhteisö, joka tekee korjaamisesta mutkatonta
Vaivaton korjausprosessi ei synny itsestään – sen taustalla on moniammatillinen ja työstään innostunut tiimi. Kuusimurron mukaan InCarissa parhaat ratkaisut syntyvät yhteisillä pelisäännöillä, kuten:
Avoin toimintakulttuuri: Keskustelemme jatkuvasti, mitä voidaan tehdä paremmin. Jokaisen mielipiteellä on merkitystä, ilman hierarkioita.
Koulutus ja kehitys: Jokainen voi kehittää ammattitaitoaan ja kasvaa urallaan – vaikkapa harjoittelijasta maalarimestariksi ja työnjohdon tehtäviin.
Tiimihenki: Jokainen tekee oman parhaansa, josta seuraavan työvaiheen tekijän on helppo jatkaa – homma etenee kuin viestikapula.
”Töissä on hyvä tiimihenki. Ei hierarkioita. On vapaus luoda ja tehdä.”
– Työyhteisön mietteitä
Vastuullisuus lisää vaivattomuutta
Vaivattomuus ei tarkoita pelkästään nopeutta. InCarilla se merkitsee myös:
Ympäristövastuullisuutta: Kun voimme käyttää hyötyosia tai käsityötä uusien osien tilaamisen sijaan, vähennämme jätettä ja kuljetusten päästöjä. Myös aikaa säästyy.
Laatua ja vastuunkantoa: Opimme virheistä. Palaute on meille mahdollisuus kehittää toimintaa ja parantaa palvelua. Mitä parempaa työtä, sitä vähemmän ”uudelleenkorjauksia”.
Ammattiylpeyttä: Meille työ on enemmän kuin vain korjaamista – se on asiakkaan arjen helpottamista ja turvallisuuden takaamista.
Tärkeintä on mielenrauha – ja taas rullaava arki
InCarilla vauriokorjaus ei ole vain tekninen prosessi. Se on myös asiakkaan ymmärtämistä. “Haluamme kohdata ihmisen ja korjata hänen arjen ongelmansa, jotta elämä voi taas jatkua vaivattomasti eteenpäin – autolla, joka on jälleen vahinkoa edeltävässä kunnossa. Kun elämä kolhii, InCar auttaa”, summaa Nico Kuusimurto – koko tiiminsä puolesta.
Tällä sivustolla käytetään evästeitä, jotta voisimme tarjota asiakkaillemme parhaan mahdollisen käyttökokemuksen.Käytämme evästeitä verkkosivuston välttämättömiin toimintoihin, käyttäjäkokemuksen parantamiseen, kävijäliikenteen seurantaan ja markkinointitarkoituksiin.
Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä käyttökokemuksen parantamiseen selatessasi verkkosivustoa. Näistä evästeistä välttämättömiksi luokitellut evästeet tallennetaan selaimeesi, koska ne ovat välttämättömiä verkkosivuston perustoimintojen toiminnalle. Käytämme myös kolmannen osapuolen evästeitä, jotka auttavat meitä analysoimaan ja ymmärtämään, miten käytät tätä verkkosivustoa. Nämä evästeet tallennetaan selaimeesi vain suostumuksellasi. Sinulla on myös mahdollisuus kieltäytyä näistä evästeistä. Joidenkin evästeiden käytöstä kieltäytyminen voi kuitenkin vaikuttaa selauskokemukseesi.
Tarvittavat evästeet ovat ehdottoman välttämättömiä verkkosivuston moitteettoman toiminnan kannalta. Nämä evästeet varmistavat verkkosivuston perustoiminnot ja turvaominaisuudet nimettömästi.
Cookie
Kesto
Kuvaus
_lscache_vary
2 days
Provide the prevention of cached pages.
cookielawinfo-checbox-analytiikka
11 months
Tämän evästeen on asettanut evästeiden suostumustoiminto. Evästettä käytetään tallentamaan käyttäjän suostumus evästeisiin luokassa "Analytiikka".
cookielawinfo-checbox-toiminnalliset
11 months
Tämän evästeen on asettanut evästeiden suostumustoiminto. Evästettä käytetään tallentamaan käyttäjän suostumus evästeisiin luokassa "Toiminnalliset".
cookielawinfo-checkbox-analytiikka
1 year
No description
cookielawinfo-checkbox-luokittelemattomat
1 year
No description
cookielawinfo-checkbox-marketing
1 year
This cookie is set by the GDPR Cookie Consent plugin to store the user consent for the cookies in the category "Marketing".
cookielawinfo-checkbox-markkinointi
1 year
No description
cookielawinfo-checkbox-markkinointi
1 year
Tämän evästeen on asettanut evästeiden suostumustoiminto. Evästettä käytetään tallentamaan käyttäjän suostumus evästeisiin luokassa "Markkinointi".
cookielawinfo-checkbox-others
1 year
Set by the GDPR Cookie Consent plugin, this cookie stores user consent for cookies in the category "Others".
cookielawinfo-checkbox-toiminnalliset
1 year
No description
cookielawinfo-checkbox-valttamattomat
1 year
No description
cookielawinfo-checkbox-valttamattomat
11 months
Tämän evästeen on asettanut evästeiden suostumustoiminto. Evästettä käytetään tallentamaan käyttäjän suostumus evästeisiin luokassa "Välttämättömät".
CookieLawInfoConsent
1 year
Records the default button state of the corresponding category & the status of CCPA. It works only in coordination with the primary cookie.
csrftoken
1 year
Auttaa estämään CSRF-hyökkäyksiä sivustojen välisestä pyynnöstä.
ls_smartpush
2 months
Tämän evästeen on asettanut Litespeed Server. Tämän evästeen avulla palvelin voi tallentaa asetukset ja parantaa sivuston suorituskykyä.
viewed_cookie_policy
11 months
Eväste on asetettu käyttäjän evästeiden suostumuksen tallentamiseksi. Sitä käytetään tallentamaan, onko käyttäjä suostunut evästeiden käyttöön eikä se tallenna mitään henkilötietoja.
Toiminnallisilla evästeillä parannetaan sivuston toimintaa ja tarjotaan lisää toiminnallisuuksia, kuten asiakaspalvelun livechat.
Cookie
Kesto
Kuvaus
giosg_chat_id_4083
2 years
Eväste mahdollistaa sivulla olevan Giosg-chatin toiminnan.
giosg_gid_4083
2 years
Eväste mahdollistaa sivulla olevan Giosg-chatin toiminnan.
giosg_gsessid_4083
30 minutes
Eväste mahdollistaa sivulla olevan Giosg-chatin toiminnan.
giosg_sgid_4083
1 year
Description is currently not available.
sgid
2 years
Eväste mahdollistaa sivulla olevan Giosg-chatin toiminnan.
yt-remote-cast-installed
session
The yt-remote-cast-installed cookie is used to store the user's video player preferences using embedded YouTube video.
yt-remote-fast-check-period
session
The yt-remote-fast-check-period cookie is used by YouTube to store the user's video player preferences for embedded YouTube videos.
yt-remote-session-app
session
The yt-remote-session-app cookie is used by YouTube to store user preferences and information about the interface of the embedded YouTube video player.
yt-remote-session-name
session
The yt-remote-session-name cookie is used by YouTube to store the user's video player preferences using embedded YouTube video.
ytidb::LAST_RESULT_ENTRY_KEY
never
The cookie ytidb::LAST_RESULT_ENTRY_KEY is used by YouTube to store the last search result entry that was clicked by the user. This information is used to improve the user experience by providing more relevant search results in the future.
Analyyttisten evästeiden avulla haluamme arvioida ja parantaa sivustomme sisältöä. Näitä tietoja käytetään ainoastaan sivuston käytettävyyden kehittämiseen ilman kävijän tunnistetietoja.
Cookie
Kesto
Kuvaus
_ga
2 years
Tämän evästeen on asentanut Google Analytics. Evästettä käytetään kävijän, istunnon, kampanjan tietojen laskemiseen ja sivuston käytön seuraamiseen sivuston analytiikassa. Evästeet tallentavat tietoja nimettömästi ja antavat satunnaisesti tuotetun numeron yksilöivien kävijöiden tunnistamiseksi.
_ga_*
1 year 1 month 4 days
Google Analytics sets this cookie to store and count page views.
_gat_gtag_UA_*
1 minute
Google Analytics sets this cookie to store a unique user ID.
_gat_gtag_UA_48148714_2
1 minute
Set by Google to distinguish users.
_gat_UA-48148714-1
1 minute
Tämä on Google Analyticsin asettama eväste, jossa nimen elementti sisältää tilin tai verkkosivuston yksilöllisen tunnistenumeron.
_gcl_au
3 months
Google Tag Manager sets the cookie to experiment advertisement efficiency of websites using their services.
_gid
1 day
Tämän evästeen on asentanut Google Analytics. Evästettä käytetään tallentamaan tietoja siitä, miten kävijät käyttävät verkkosivustoa, ja auttaa luomaan analyysin verkkosivuston toiminnasta. Kerätyt tiedot sisältävät tietoja, kuten kävijämäärä, kävijän lähde ja millä sivuilla kävijä on vieraillut.
_hjSession_*
1 hour
Hotjar sets this cookie to ensure data from subsequent visits to the same site is attributed to the same user ID, which persists in the Hotjar User ID, which is unique to that site.
_hjSessionUser_*
1 year
Hotjar sets this cookie to ensure data from subsequent visits to the same site is attributed to the same user ID, which persists in the Hotjar User ID, which is unique to that site.
_hjTLDTest
session
To determine the most generic cookie path that has to be used instead of the page hostname, Hotjar sets the _hjTLDTest cookie to store different URL substring alternatives until it fails.
CONSENT
2 years
YouTube sets this cookie via embedded youtube-videos and registers anonymous statistical data.
gid
2 years
Tämän evästeen on asentanut Google Analytics. Evästettä käytetään tietojen tallentamiseen siitä, miten kävijät käyttävät verkkosivustoa, ja se auttaa luomaan analyysiraportin siitä, miten verkkosivusto toimii. Kerätyt tiedot, mukaan lukien kävijämäärä, lähde, mistä he ovat tulleet, ja sivut näkyivät nimettömässä muodossa.
Markkinointievästeiden avulla voidaan esimerkiksi kohdentaa mainoksia verkkosivuston kävijöille.
Cookie
Kesto
Kuvaus
_fbp
3 months
This cookie is set by Facebook to display advertisements when either on Facebook or on a digital platform powered by Facebook advertising, after visiting the website.
fr
3 months
Facebook sets this cookie to show relevant advertisements to users by tracking user behaviour across the web, on sites that have Facebook pixel or Facebook social plugin.
IDE
1 year 24 days
Google DoubleClick IDE cookies store information about how the user uses the website to present them with relevant ads according to the user profile.
test_cookie
15 minutes
doubleclick.net sets this cookie to determine if the user's browser supports cookies.
VISITOR_INFO1_LIVE
5 months 27 days
A cookie set by YouTube to measure bandwidth that determines whether the user gets the new or old player interface.
YSC
session
YSC cookie is set by Youtube and is used to track the views of embedded videos on Youtube pages.
yt-remote-connected-devices
never
YouTube sets this cookie to store the video preferences of the user using embedded YouTube video.
yt-remote-device-id
never
YouTube sets this cookie to store the video preferences of the user using embedded YouTube video.
yt.innertube::nextId
never
This cookie, set by YouTube, registers a unique ID to store data on what videos from YouTube the user has seen.
yt.innertube::requests
never
This cookie, set by YouTube, registers a unique ID to store data on what videos from YouTube the user has seen.